Taikuri ja mentalisti Noora Karma

Noora Karma

Taikuri Noora Karma on kansainvälisesti tunnettu ja palkittu naismaagikko ja mentalisti, jonka lukuisat esiintymiset TV-kanavilla ja radio-ohjelmissa sekä laaja lehdistön ja sosiaalisen median kiinnostus ovat tehneet hänestä halutun esiintyjän. 

Noora on kohauttanut tempauksillaan koko Suomen kansaa viimeisen parin vuoden aikana. Mieleenpainuvimmat hetket ovat olleet mm. Arto Nyberg ohjelmassa suoritettu uskomaton ennustus, Ilkka Kanervan hypnotisointi Itsenäisyyspäivän jatkoilla, jääkiekon SM-liiga kierroksen ja lottonumeroiden ennustaminen.

Viimeistään Noora nousi koko kansan tuntemaksi viihdyttäjäksi oman TV-shown “Mentalisti Noora Karma” myötä viime keväänä, joka keräsi parhaimmillaan puoli miljoonaa katsojaa. 

Samalla Noora teki taikuudesta muodikkaan ilmiön ja sai nuoremmankin yleisön innostumaan alasta. Noora onkin todellinen uranuurtaja taikuuden parissa, sillä tiedettävästi hän on ensimmäinen naistaikuri maailmassa, joka on luotsannut omaa nimeä kantavaa taikuri-televesiosarjaa.

Nooran esityksissä on paljon kansainvälisiä vaikutteita. Show on sekoitus illuusiota, mystiikkaa, visuaalista taikuutta, mentalismia, hypnoosia, musiikkia ja komediaa. Hän käyttää ohjelmanumeroissaan aktiivisesti yleisöä ja esitykset ovat saaneet suuren suosion tilaisuudessa kuin tilaisuudessa ns. “icebreakerinä”.

Esiintymiskielinä toimivat suomi ja englanti.

Kaikki esitykset räätälöidään aina täydellisen sopivaksi jokaiseen tilaisuuteen, olipa kysesssä suuri lavashow, illuusiot tai pienempi stand up -tyylinen show.

Yleisö pääsee osalliseksi temppuihin ja nauttimaan Nooran taikuudesta ja eläytymään hänen esiintymiseensä täysin rinnoin. Viihtyvyys on taattu, sillä kyseessä on maailmanluokan viihdettä parhaimmillaan! Ei sen vähempää eikä yhtään sen enempää.

Olipa kyseessä yksityis- tai yritystilaisuus, messut, avajaiset, lanseeraukset, harjannostajaiset, häät, syntymäpäivät, kick-off tai muu juhla, mentalisti Noora Karma tekee tapahtumasta varmasti maagisen ikimuistoisen ja josta puhutaan vielä pitkään!

Magiaa & mentalismia

Myös virtuaalitoteutus mahdollinen!