Anna-Liisa "Ansku" Bergström

Tanssija Anna-Liisa Bergström

Latinalaistanssit ja niiden opettaminen ovat sydäntäni erityisen lähellä. Tanssiopetuksessa koen hyvin palkitsevaksi liikkumisen ja musiikin tuoman ilon välittämisen myös muille. Onnistumisen elämykset tanssissa! Tämän haluan opetukseni kautta mahdollistaa kaikille, taitotasosta riippumatta.

Dancing on ollut osa minua jo aivan pienestä tytöstä asti. Paritanssin aloitin jo 8-vuotiaana. Olen muun muassa aikanaan edustanut Suomea maajoukkueessa. Kilpatanssin ammattilaiseksi siirryin vuonna 2007.

Olen suorittanut sekä Suomen Tanssiopettajain Liiton STOL-tutkinnon että International Dance Teachers Association -liiton IDTA Licentiate -tutkinnon.

Oma tanssijanurani jatkuu edelleen aktiivisena, ja olen jo vuosia saanut toimia esiintyjänä suuria yleisösuosioita saavuttaineissa lava- ja TV-produktioissa. Olen myös vuodesta 2000 lähtien ohjannut erilaisia tanssi- ja liikuntatunteja, joten tanssin ja liikunnan ohjauksesta minulla on kokemusta monenmoisessa muodossa.

Tämä kaikki on omalta osaltaan ollut tukemassa minulle erityisen tärkeää kilpatanssivalmennusta, ja siinä erityisosaamisaluettani latinalaistanssien opettajana toimimista.

Opettajana minua on kuvattu periksiantamattomaksi. Ja tanssitekniikan koen olevan yksi oppimisen tärkeimmistä kulmakivistä. Tekniikan opettelun rinnalla korostan kuitenkin tanssin tuomaa ilontunnetta sekä ilmaisua ja paritanssin kemiaa. Kehonkielellä ilmaiseminen voi olla paljon voimakkaampaa kuin yksikään sana!