Matti Heikkilä

Pituus: 172cm.

Tanssija Matti Heikkilä

Tanssi on kiehtonut minua liikuntamuotona pienestä pojasta asti. Tanssimisessa sytyttävät liike, tunne, musiikki ja vuorovaikutus parin sekä yleisön kanssa. Jokaisella on mahdollisuus harrastaa tanssia valitsemallaan tavalla ja tasolla, sekä nauttia musiikin parissa liikkumisesta yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Kilpatanssi lajina vaatii uskallusta, pitkäjänteisyyttä, heittäytymistä sekä esiintymistaitoa.

Urheilullisena ihmisenä ymmärrän ja arvostan myös monia muitakin urheilulajeja, joista otankin vaikutteita omaan tanssimiseen ja opettamiseen. Tanssijana vahvuuksiini kuuluvat musiikin tulkinta sekä heittäytymiskyky eri tilanteisiin.

Opettajana olen määrätietoinen, pitkäjännitteinen ja tarkka. Näiden vastapainona minulta löytyy kuitenkin huumorintajua ja pyrin huomioimaan jokaisen tanssijan persoonan, sekä vahvistamaan sen näkymistä tanssissa.
Painotan opettaessa musiikkiin tanssimista sekä parin yhteistä liikettä, kuitenkaan teknisiä asioita unohtamatta.

Tanssi on ollut suuri osa elämääni lähes koko ikäni. Vaimoni Sannun kanssa olemme tanssineet ammattilaisina vuodesta 2006 lähtien. Uran varrelle mahtuu niin SM-mitaleita, kuin MM-ja EM-edustuskilpailuja vakiotansseissa.