Saara Tuikkala

Pituus: 165 cm
Opetuspaikkakunnat: Lahti, Vantaa, pääkaupunkiseutu
Tanssilajit: kaikki kilpatanssit, soolo/show-latinalaistanssit, seuratanssit, lastentanssi, argentiinalainen tango
Tutkinnot: Tanssinopettaja STOL

Tanssija  Saara tuikkala

Olen pirteä ja iloinen tanssinopettaja Saara Tuikkala. Tanssin ja opetan sekä vakio- että latinalaistansseja tanssiurheilijoille ja ProAm-tanssijoille. Opetuslajeihini kuuluvat myös Bailatino, suomalaiset seuratanssit, lastentanssi ja argentiinalainen tango. Rakastan tanssimista ja käytän luovuuttani mielelläni koreografioiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. 

Millainen tanssinopettaja olen?

Tanssinopettajana olen tavoitteellinen, myönteinen, kannustava ja jämäkkä. Kannustan oppilaitani tutkimaan omaa kehoaan ja rohkaisen heitä oppimaan ja löytämään uusia asioita itsestään. Välitän oppilaistani ja nautin huomatessani, kuinka ihmiset oppivat tanssimaan ja saavat siitä iloa! Kilpatanssin minulle opettamat paritanssin tekniikat ovat mielestäni välineitä musiikin tulkinnalle, ja siten tekniikka on vapaasti käytettävissä myös muiden paritanssien ja seuratanssin helpottamiseksi. Tekniset taidot on syytä opetella huolella, jotta niiden rajoja voidaan myöhemmin venyttää ja rikkoa vapaassa tulkinnassa. Silloin vain mielikuvitus on rajana tanssin mahdollisuuksille ja tanssi voi todella koskettaa ihmistä.

Tanssitaustani

Olen tanssinut pikkutytöstä saakka. Kilpailu-urallani olen tanssinut 10 tanssin SM-finaalissa ja kokeillut siipiäni myös kansainvälisillä tanssiparketeilla. Nykyisin työskentelen tanssin ammattilaisena. Sosiaalitanssin salat ovat auenneet minulle viime vuosina ja olen kokeillut kilpatanssin lisäksi lukuisia muita tanssilajeja. Myös argentiinalainen tango on hiipinyt ihoni alle viime aikoina. Laulun yksityisopinnot tukevat tanssitoimintaani.