Violinist Lotta Virkkunen

Lotta Virkkunen on mittavan kansainvälisen uran tehnyt klassinen, show- ja viihdeviulisti. Hän on esiintynyt mm. USA:ssa ja useissa Euroopan maissa, ja tähdittänyt lukuisia TV-ohjelmia kuten The Voice Of Ireland. Lotta on soittanut Westlifesta, Riverdancesta ja Lord Of the Dancesta tuttujen muusikoiden, tuottajien ja tanssijoiden kanssa sekä esiintynyt mm. Sir Rod Stewardille ja Irlannin presidentille Michael D. Higginsille. Lotta on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta sekä Cork School Of Musicista ja hallitsee klassisen musiikin lisäksi suvereenisti popin, rockin, jazzin, irlantilaisen musiikin ja improvisoinnin.

Lotta on kysytty esiintyjä korkean profiilin yritystilaisuuksissa, palkintoseremonioissa ja red carpet -tapahtumissa.  Oli kyse sitten hienostuneesta illallisesta, tunnelmallisista häistä, railakkaista jatkoista tai tyylikkäistä yksityisjuhlista, Lotta hoitaa ne kokemuksella ja ammattitaidolla.  Oletko avaamassa uutta liiketilaa tai lanseeraamassa tuotetta?  Näytteilleasettaja markkinoimassa messuilla?  Lotan esityksellä saat taatusti kiinnitettyä positiivisen huomion tilaisuuteesi ja tuotteeseesi!

Lotan tavaramerkkejä ovat virtuoosimainen soitto, energinen ja elegantti esiintyminen sekä räjähtävä lavakarisma!

Videoita Lotan esiintymisistä:

Häät:
 
 
Cocktail-tilaisuus/yritysten iltajuhla/häät:
 
 
High energy show-numero:
 
 
Avajaiset, kauppakeskukset, muotinäytökset ym.:
 
 
 
TV-esiintymisiä
 
 
Klassista
 
 
Joulumusiikkia
 
 
Poppi-covereita